Nuorten Aktivistien mielenilmaus vaatii parannuksia neurovähemmistön sote-palveluihin

Lehdistötiedote | Julkaisuvapaa 26.9.2024

Uudellamaalla toimivan Autismiyhdistys PAUT ry:n ja Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys Aisti ry:n Nuoret Aktivistit järjestävät Neurovähemmistön yhdenvertaisuus -mielenilmauksen torstaina
3.10. klo 16-18 Eduskuntatalon portailla, Helsingissä.

Nuoret Aktivistit -vaikuttamistoiminta on Autismiyhdistys PAUTin nuorimman jäsenen vuonna 2023
kehittämä toimintamuoto. Toiminnan ideoija ja perustaja on yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeusaktivisti
Aida A, 12. Toiminnan tavoitteena on tarjota noin 12-29-vuotiaille neurovähemmistön nuorille
mahdollisuus vaikuttaa aktivismin keinoin yhdenvertaisuuden toteutumiseen kouluissa ja
yhteiskunnassa. PAUTin Nuoret Aktivistit tukevat muita nuoria ja järjestöjä perustamaan
sisartoimintaa valtakunnallisesti. Nuoret Aktivistit -vaikuttamistoiminta käynnistyi Turun seudulla
vuonna 2024 ja on käynnistymässä myös Pohjois-Suomessa.

Neurovähemmistön yhdenvertaisuus -mielenilmauksella tuodaan näkyväksi neurovähemmistön
henkilöiden sote-palveluissa kohtaamaa eriarvoisuutta, vähättelyä ja tuen tarpeiden ohittamista.
Nuoret Aktivistit ovat määritelleet mielenilmauksen päätavoitteeksi neurovähemmistön
yhdenvertaisuuden toteutumisen sote-palveluissa. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi neurovähemmistön
henkilöiden kohtaamista yksilöinä sekä heidän tarpeidensa ottamista tosissaan vähättelemättä.
Tärkeää on myös erilaisten kommunikaatiotapojen sekä mukautus- ja aistitarpeiden huomioiminen ja kunnioittaminen.

Nuoret Aktivistit vaativat, että sote-palveluissa otetaan käyttöön neurovahvistava lähestymistapa. Se
tarkoittaa asiakkaiden syrjimätöntä ja osallistavaa kohtaamista. Neurovahvistavaa lähestymistapaa
hyödyntävä ammattilainen tarjoaa tukea ja mukautuksia ottaen huomioon henkilön omat näkemykset, identiteetin ja autonomian. Tämä lähestymistapa perustuu yhdenvertaisuuteen ja erilaisuuden hyväksymiseen. Se haastaa vanhaa, lääketieteellistä mallia, joka näkee neurovähemmistöön kuulumisen häiriönä.

”Keskitymme erityisesti sote-palveluihin, sillä neurovähemmistön kohdalla sosiaali- ja terveyspalvelut eivät todellakaan toimi. Moni meistä neurovähemmistöön kuuluvista on joutunut odottamaan vuosia oikeaa diagnoosia ja tukea. Osa ei ole saanut niitä ollenkaan. Me olemme tässä yhteiskunnassa vammaisia, mutta vammaispalvelut eivät katso meitä asiakkaikseen. Toimintakykymme vaihtelua ja kuormittumista ei oteta tosissaan. Moni meistä on myös kohdannut suoranaista kaltoinkohtelua sotehenkilöstön toimesta. Neurovähemmistön yhdenvertaisuus sote-palveluissa ei toteudu, ja tämä aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia yhteiskunnalle sekä kärsimystä neurovähemmistölle. Tähän tarvitaan muutosta, ja sen aika on nyt”, Nuoret Aktivistit kommentoivat mielenilmauksen tarvetta.

Nuoret Aktivistit julkaisevat mielenilmauksessa vaatimuksensa sote-palveluiden parantamiseksi.
Vaatimukset ovat lehdistötiedotteen liitteenä embargolla 3.10.2024 klo 16.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
PAUT ry:n toiminnanjohtaja Johanna Vuori-Karvia
045 317 1217 | aktivistit@paut.fi